Tapana ei ole kirjoittaa kahta kertaa päivässä mutta annettakoon anteeksi.

Tässä Jacques Taran

 

Kuten otsikkokin kertoo, tuntuu taas kerran että kylmä maa haluaa repiä minua maan alle. En ole luovuttamassa, en aio luovuttaa koska olen tarpeeksi vahva. Mutta tämä tunne on valtava tyhjyys ja yksinäisyyden tuoma kylmyys. Näin tänään jälleen ystävätärtäni ja meillä oli oikein hauska ilta. Illan lopuksi saatoin tämän vielä kotiin. Tunnen olevani taas itsekäs paska tuntiessani näitä tunteita mutta en kestä kuulla hänen poikaystävästään. Toivon edelleen vain ystävättäreni onnea elämässä ja parasta, mutta oman mielenterveyteni hinnalla.

Miksi minun pitää kurittaa itseäni tykkäämällä niin paljon tästä naisesta. Miksi en voi antaa asian olla ja jättää tunteitani pois? Miksikö? No siksi että tämä nainen ymmärtää minua paremmin kuin yksikään henkilö jonka olen oppinut tuntemaan elämäni aikana. Minulla on aina hauskaa hänen kanssaan ja hän saa minut tuntemaan eläväksi. Aikaa ei ole enää paljon kun hän lähtee poikaystävänsä perään ulkomaille ja viettää siellä pari kuukautta. Parasta tässä vieläpä on, että sain kuulla että kun hän tulee takaisin. Hän on vain vähän aikaa täällä ja lähtee sen jälkeen takaisin ulkomaille muutamaksi kuukaudeksi lisää. Tämä ei ole reilua tai niin minä kuvittelen itsekseni. Ei edes tunteiteni takia, mutta kun en minä tunne tältä paikkakunnalta paljon ketään ja jään suhteellisen yksin. Jos en ole vielä maininnut asiaa, niin olen ujo ja haluaisin toki sosialisoitua ihmisten kanssa, mutta se vain on hankalaa minulle.

En tiedä mitä muuta ajatella kun tätä jatkuvaa surun tunnetta omassa rinnassani. Koko olemuksessani. Tuntuu siltä että tosiaan haluaisin välillä vain vajota johonkin paikkaan ja nukkua ja nukkua. Mennä johonkin paikkaan karkuun näitä ilkeitä tunteita joita joudun kokemaan ja tuntemaan jokapäiväisessä elämässäni. Miksi minä en voi olla ihminen, joka pystyy unohtamaan tunteet helposti. Toki ei varmaan kovinkaan moni pysty, mutta joskus toivoisin että voisin. Ja mietin sitäkin, miksi minä olen ihminen joka haluaa aina auttaa muita ihmisiä ennen kuin miettii auttavansa itseään tai ajattelisi omaa etuaan. Olen tyhmä. Miksi oi miksi? Liikaa kysymyksiä ja aivoni tuntuvat taas poksahtavan.

 

Loppusanoiksi sanon vain, että toivon että saisin jonkin keinon ratkaista tämän asian. Jonkin keinon jolla minun ei tarvitsisi menettää yöuniani miettien tunteitani.

 

Joka tapauksessa kaikille teille lukijoille toivotan oikein paljon positiivisia ajatuksia ja aurinkoa elämään.

 

Kuten aina; Yours truly
Jacques Taran